Syksyn
ensimmäistä edustajiston kokousta pidettiin 31.8.2012. Paikalla olivat OPTIO:n
puolesta Emmi, Helge ja Juho. Kesän jälkeen edustajistolla riitti
keskusteltavaa ja kokous venyi yli kolmetuntiseksi! Suurimmiksi puheenaiheiksi
nousivat normaalitoiminnan paperi sekä edustajistoryhmien ehdottamat uudet
jäsenpalvelut.
Normaalitoiminnan
paperi on pidemmän aikavälin toimintaa kuvaava dokumentti, jonka tarkoituksena
on lähinnä lyhentää jokavuotista toimintasuunnitelmaa ja saada
pitkäjänteisyyttä toimintaan. Toimintasuunnitelmaan kun on tapana ollut
copy-pasteta lähes samat ”normaalitoiminnan” kuvaukset vuodesta toiseen.
Lisäksi normaalitoiminnan paperi sisältää liitteitä, kuten kansainvälistymis-
ja kielisuunnitelman, edunvalvontasuunnitelman sekä
yritysyhteistyösuunnitelman. Normaalitoiminnan paperi liitteineen ovat vielä
valmisteluvaiheessa, mutta ne tuotiin edustajiston kommentoitavaksi.
Keskustelussa otettiin lähinnä kantaa siihen, millaisen muodon lopullisen
dokumentin tulisi saada, eikä mitään vielä hyväksytty. Aiheeseen palataan
edustajiston iltakoulussa…
Opiskelijaa
kenties lähemmin koskevana teemana edustajisto pohti uusia jäsenpalveluita.
Jokaisella edustajistoryhmällä oli ”kotitehtävänä” esittää yhtä uuttaa
jäsenpalvelua, jota ylioppilaskunnan hallitus voisi lähteä viemään eteenpäin.
OPTIO tapasikin ennen edustajiston kokousta ja
pohti yhdessä mahdollisia jäsenpalveluita. Esille nousivat mm.
säilytyslokerot (jossa mahdollisuus ladata puhelinta/läppäriä lukkojen takana),
varastotilat, vuokrattavat muuttolaatikot ja työkalut. Villimpiäkin ideoita
taisi esille nousta, mutta valitsimme näistä säilytyslokerot, sillä ne
tuntuivat vielä suhteellisen toteuttamiskelpoiselta idealta. Vuokrattavat
muuttolaatikot ja työkalut taisivatkin tulla esille muiden edustajistoryhmien
ehdottamana.
Muilta
edustajistoryhmiltä tulleita ideoita olivat mm. Nosto-automaatti, aamupala,
lainatori, integroitu varauskalenteri ja koripallokenttä. Nosto-automaatti-ideaa
jalostettiin vielä rahannostomahdollisuudeksi esim. Juveneksen kirjakaupasta
tai kahviloista. Kaikista ideoista käytiin paljon keskustelua ja äänestettiin
suuntaa-antavasti. Eniten ääniä saaneet ehdotukset viedään ensimmäisenä
eteenpäin. Tarkempi keskustelu on luettavissa kokouksen pöytäkirjasta, jonka
pöytäkirjantarkistajana allekirjoittanut toimi.
Semmoista
tällä kertaa, heräsikö ajatuksia?