Tästä syksystä alkaen ylioppilaskunta yhdessä hallopedien
(hallinnon opiskelijaedustajat) kanssa lanseerasi joka periodissa
järjestettävät opintotoimikunnat. Indecs on järjestänyt samankaltaisia
tilaisuuksia jo aiemmin, mutta nyt konsepti yhdenmukaistui ja laajeni koko
koulua koskettavaksi. Uudet Opintotoimikunnat ovat tiedekuntakohtaisia, joten
ne järjestetään yhdessä Man@gerin kanssa.
Opintotoimikuntien tarkoitus on toimia kahdensuuntaisina
viestintäkanavina. Opiskelijat voivat kertoa hallopedien suuntaan huolia ja
toiveitaan kursseihin liittyen ja hallopedit voivat tiedottaa ja kysyä
mielipiteitä meneillä oleviin asioihin ja uudistuksiin. Jokaisessa
Opintotoimikunnassa on varattu aikaa kurssipalautteelle sekä muulle
tiedekuntaan liittyvälle palautteelle.
Syksyn ensimmäinen Opintotoimikunta järjestettiin tiistaina
18.9 ja paikalle oli saapunut kolmisenkymmentä kuulijaa. Ensimmäisen
Opintotoimikunnan aiheena oli hallopedtoiminnan esittely sekä
palautemahdollisuuksista tiedottaminen. Tiivistettynä hallopedit ovat
tavallisia opiskelijoita, jotka toimivat linkkinä opiskelijoiden ja
tiedekuntien (sekä laitosten ja muiden hallinnollisten rakenteiden) välillä.
Heidän tehtävänsä koostuvat lähinnä kokouksista, joissa he toimivat
opiskelijoiden äänenä ja oikeuksien puolustajina.
Jatkuvan kehittymisen kannalta kurssipalautteen antaminen on
todella tärkeää eikä sitä saisi unohtaa. Helpoin tapa kurssipalautteen
antamiselle on KAIKU-järjestelmä, ja mikä parasta kaikkien palautteen antajien
kesken arvotaan leffalippuja. KAIKU-järjestelmään pääsee helpoiten klikkaamalla
POP:n Omat Opinnot –välilehdellä kurssin perässä lukevaa ”Anna palautetta”
linkkiä. Palautetta voi antaa myös suoraan hallopedeille, jotka vievät asiaa
tiedekunnassa eteenpäin.
Syksyn toinen Opintotoimikunta järjestetään toisen periodin
puolivälissä ja silloin aiheena on mm. tutkintouudistus ja sen vaikutuksen
opiskelijoihin. Tervetuloa!
PS. Ovatko tenttituloksesi myöhässä? Kerro asiasta
osoitteeseen tenttimyohastymiset@tut.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti